Äidin paras paikka

Useisiin tutkimuksiin nojautuvan näkemyksen mukaan pienten lasten äitien paras paikka on kotona hoitamassa omia lapsiansa. Toisen, tosin Ruotsissa tehdyn tutkimuksen mukaan lapset pitäisi viedä päiväkotiin alle 1-vuotiaina, jotta heillä olisi parhaimmat edellytykset selviytyä elämässä. Teet niin tai näin niin ulkopuolisten mielestä useimmiten aina väärin päin.

Kotona lapsiaan hoitavat äidit hankkivat itselleen rautaisen organisointikyvyn, itsehillintäkyvystä puhumattakaan. Kotihoitolapsille kuuluu järjestää kohtuudella virikettä, joten säässä kuin säässä äidit kuskaavat lapsiaan kerhoon, puistoon, tanssitunnille ja kanteletunnille sekä käyvät kaupassa, jonottavat lääkäriin, siivoavat, laittavat ruokaa, vaalivat parisuhdetta sekä huolehtivat kunnostaan ja ulkonäöstään. Tutkimusten mukaan jo yhdellä vähäiseksi jääneellä yöunella voi olla huomattaviakin vaikutuksia ihmisen toimintakykyyn. Seitsemän vuotta pätkäöitä viettäneitä ei taideta uskaltaa edes tutkia.

Yhtäkkiä, perheen nuorimmaisen lähestyessä lain määrittämää kolmen vuoden ikää, tuulipuvuista alkaa kuoriutua jakkupukuisia lakinaisia, painekattiloiden suunnittelijoita, veroasiantuntijoita ja jokunen rennompi tutkijakin. Äidit palaavat työelämään testaamaan kotona hankittuja taitojaan. Miten ihmeellistä onkaan kun työpaikalla saa juoda kahvinsa rauhassa ja kuulee omat ajatuksensa. Ostoslistojen laatimisen jälkeen on avartavaa kirjoittaa raporttia ohjelman strategisista painotuksista, tuloksellisuudesta ja vaikuttavuudesta. Hieman jännittävääkin se on.

Työviikon päätyttyä päässä pyörii villisti luovassa kaaoksessa suru ja osin myös katkeruus isoäitini kuoltua ennenaikaisesti terveydenhuollon laadun petettyä, kyselyn alhaiseksi jäänyt vastausprosentti, parsimattomiksi jäävät sukat, lasten kilpalaulanta päivän kuulumisista, päivän haastatteluiden anti, neuvonpito itseni kanssa siitä voinko työssäkäyntini lisäksi liittää perheeni osaksi Saarioisten perhekuntaa, harkot ja viemäröinnit, raportin dead line...

Istunpa alas ja punnitsen päivääni käyttäen 360 asteen arviointiasetelmaa. Kouluarvosanalla mitattuna päivän saldoksi tulee 9-, sen jälkeen kun olen ensin luvannut itselleni laskea rimaa lähivuosiksi usealla pykälällä. Tällaisella luonteenlaadulla varustettuna se tulee olemaan vaikeaa mutta lupaan ottaa sen henkilökohtaiseksi kehittämiskohteeksi. Asiaa kenties helpottaa lapseni viaton kysymys ensimmäisen työviikon jälkeen: "Äiti, kumpi on kivempaa, hoitaa meitä lapsia vai käydä siellä töissä?" En osaa vastata siihen varmasti vielä kuudenkaan työviikon jälkeen.

Tilastot tuntuvat seuraavan minua. Muutin miehen matkassa 90-luvun lopun IT-huuman myötä Helsinkiin. Perheenlisäyksen myötä oli pakko nöyrtyä ja muuttaa Espooseen ja sieltä sitten pääkaupunkiseudun hintatasoa ja ruuhkia pakoon monien muiden lapsiperheiden tapaan Kehä III:n ulkopuolelle. Maailmaakin hieman nähneenä ja kokeneena tänne Hämeeseen on nyt hyvä asettua. Stockmannia ei täältä löydy mutta paljon muuta hyvää sen sijaan. (Täsmennän tätä hankittuani vielä hieman lisää kokemusta.) Hämäläistä minusta tuskin koskaan tulee mutta hämeenlinnalaistuminen sen sijaan on hyvässä vauhdissa kun Paasikiventiellä viisi autoa letkassa alkaa jo tuntua ruuhkalta.