Kytkeytyjät

"Verkostoajattelu valmistautuu valloittamaan kaikki ihmisen toiminnot ja useimmat ihmisen ajattelun alueet. Se on enemmän kuin uusi hyödyllinen näkökulma tai väline. Verkostot ovat useimpien kompleksisten järjestelmien luonteenomainen rakenne ja solmut ja linkit sisältyvät syvällisesti stra-tegioihin, joilla kytkeytynyttä maailmankaikkeutta tutkitaan."

Lause Albert-László Barabásin kirjassa "Linkit - verkostojen uusi teoria" pysähdyttää pohtimaan, millaiseksi verkostoitumista korostava työelämä on muotoutumassa. Solmimme uusia yhteyksiä ympäristöömme sekä tietoisesti että huomaamatta. Tapaamiset kokouksissa ja seminaareissa, toiminta yhteisissä hankkeissa ja muissa työtehtävissä tuovat henkilökohtaisella tasolla mittavasti kontakteja. Niiden intensiteetti vaihtelee, mutta työelämässä verkostot jäävät harvoin enää satunnaisiksi ja ainutkertaisiksi.

Verkostotalous, verkostosuhteet, tietoverkot ja globaalit verkostorakenteet kuuluvat tähän päivään.

Paradoksaalista on, että kontaktien määrän kasvaessa lisääntyvät myös vaikeudet löytää tilaa ja aikaa yhteiseen työskentelyyn. Työntekijöillä on useiden kymmenien tai jopa satojen henkilöiden muodostamia verkostoja ohjattavanaan ja ne ovat kasvamassa eksponentiaalisesti. Verkostoitumisen merkitystä korostettaessa ei ehkä ole kiinnitetty riittävästi huomiota niiden funktioon. Verkostot eivät ole samanarvoisia.

Verkostojen syntyä hallitsevat kaksi lakia; pyrkimys kasvuun ja kytkentään. Vuonna 1736 Euler kehitti teoriansa solmuja ja linkkejä sisältävistä graafeista eli verkostoista. Pienestä ytimestä alkavat verkostot laajenevat uusien solmujen kautta vähitellen mittakaavattomaksi verkostoksi. Ilmiön satunnaisuus ja kompleksisuus todentuivat vuonna 1959 Erdösin ja Rényin tutkimuksissa. He havaitsivat myös, että verkostojen koon kasvaessa linkkien määrät lähenevät toisiaan verkoston alkuperäisestä koosta riippumatta. Myöhemmin 1990-luvun lopussa ilmiö osoitettiin myös ryvästymis- ja potenssilakien avulla. Vuonna 1964 Baran esitti internetin optimaalista rakennetta pohtiessa mallit keskitetystä, keskittämättömästä ja hajautetusta verkostosta. Hajautetusti toimivan verkoston vahvuus perustuu keskipisteettömään, kalaverkkoa muistuttavaan rakenteeseen. Yhden solmun varassa toimivan verkoston topologia on haavoittuvin. Bianconi ja Barabási mallinsivat v. 2000 solmujen kelpoisuutta ja totesivat verkoston olevan järjestelmä, jossa solmut kilpailevat kiihtyvällä tahdilla linkeistä.

Verkostorakenteet ovat tihentymässä ja kytkeytymisen taidosta on tullut verkostoitumista korostavassa yhteiskunnassa yhä tärkeämpi ominaisuus. Toimittaja M. Gladwell kuvasi vuonna 2000 kirjassaan "The Tipping Point" kytkeytyjiä kouralliseksi ihmisiä, joilla on poikkeuksellinen ystävys-tymisen ja tuttavuuksien solmimisen taito. Kyse on sekä persoonallisesta ominaisuudesta että ver-koston solmukohtana olemisesta. Miten tulevaisuudessa ratkaistaan hajautetun verkoston ylivoimaiset tiedonhallinnan edut suhteessa työelämässä kasvavaan ilmiöön, jossa yksittäisten henkilöiden rooli verkostojen solmukohtana kasvaa kiihtyvää vauhtia?