Lukemisia aikuisille

EtusivuLukemisia aikuisilleNuohoojan tyttären tapaus

Nuohoojan tyttären tapaus

Tyttäreni on 23-vuotias vaikeasti liikuntavammainen neiti-ihminen. Hän asuu itsenäisesti omassa rivitalokaksiossa hämäläisessä kirkonkylässä. Vamma sinänsä tai sen mukanaan tuomat rajoitukset tai sairaudet eivät hidasta täysipainoista elämää. Toiminta yhdistyksissä, opiskelu kansalaisopistossa, osa-aikainen työ sekä eri puolilla Suomea asuvien ystävien tapaaminen onnistuvat hyvin kun kaverina on henkilökohtainen avustaja.

Kesällä 2005 elämän laatu uhkasi heikentyä dramaattisesti. Molemmat avustajat olivat lähdössä opiskelemaan ja irtisanoutuivat. Niin kuin ennenkin, turvauduimme työvoimatoimiston apuun. Uusia työntekijöitä ei vaan löytynyt mistään. Neljän kuukauden etsinnän jälkeen tilanne alkoi näyttää jo toivottomalta. Masennus väijyi nurkan takana.

Apu löytyi yllättävällä tavalla. Olimme tapaamassa entisiä naapureita Pirkanmaalla ja kerroimme tyttäremme ongelmasta. Ystävämme, touhukas pastori, otti ja soitti toisella puolella Suomea asuvalle entiselle perheen lasten kesähoitajalla ja kysyi; "Eikö sinunkin olisi aika muuttaa pois kotoa? Haluaisitko kokeilla uudenlaista työtä?" Tapahtui ihme, tyttö muutti. Nyt hän työskentelee osa-aikaisesti kehitysvammaisten hoitokodissa ja toimii viikonloppuisin tyttäreni henkilökohtaisena avustajana.

Sitten tapahtui toinen ihme. Mökillemme tuli helteisenä kesäpäivänä käymään nuohooja poikansa kanssa. Nuohouksen jälkeen popsimme lihapullia terassilla. Vaimoni kysyi että ei sinulla sattuisi olemaan työtä vailla olevia tyttäriä. Hänellä oli. Tytär oli juuri päättänyt opiskelunsa Jyväskylässä eikä tiennyt mitä alkaisi tehdä. Siltä istumalta soitimme tyttärelle. Hän lupasi tulla töihin pariksi kuukaudeksi; pidemmän työsuhteen esteenä oli jyväskyläläinen poikaystävä. Työ osoittautui kuitenkin sen verran mukavaksi että työsopimus on nyt tehty vuodeksi eteenpäin.

Sattumaa vai johdatusta, kukin ajatelkoon uskonsa mukaan. Tyttäreni elämä on kuitenkin jälleen elämisen arvoista. Valoisa mieli, itsenäinen elämä ja hyvä avustaja - voiko elämältä enempää odottaa.
Suunnittelu ja toteutus: www.oumo.com