Lukemisia aikuisille

EtusivuLukemisia aikuisilleNyrjähtänyt aika

Nyrjähtänyt aika

Teollisessa taloudessa ja työssä työaika oli kollektiivisesti asetettu ja säännelty perusinstituutio. Vaikka juuri kellonajan on ajateltu tuovan mukanaan ajan terrorin ja tappavan rutiinin, kellonajan rajaama työaika on myös suojellut elämää. Työajan pituudesta on taisteltu, sitä on pyritty lyhentämään ja sen rajasta on pidetty kiinni.

Työajan käsitettä hämärtää mm. tietotyö oma luonne eli rajattomuus, kannettavuus, henkilökohtaisuus ja työn tarjoama tyydytys. Työpisteet voidaan perustaa myös koteihin, juniin tai lentokentille, joihin kannettavat mikrot ja kännykät kulkevat mukana ja aivojaan ja ajatteluaan voi olla vaikea kääntää pois päältä edes yöksi.

Tietotekniikan suuri osuus työajasta liittyy sekä tietotulvaan että työn aikapaineeseen. Joskus tietokoneen ääressä ajattelen, etten tänään uskalla avata sähköpostia ollenkaan. Siellä kun yleensä on useita kymmeniä sähköposteja, joihin vastaaminen vie suuren osa työajasta. Sähköpostin kautta tiedon jakaminen on helppoa ja nopeaa. Toisaalta käänteisesti se tarkoittaa sitä, että tietoa myös tulee itselle tulvimalla. Kännykällä on helppo tavoittaa ihmisiä, mutta samalla joutuu itsekin aina muiden käytettäväksi. Työrauhaa ei ole sillä tavoin kuin ennen.

Mahdollisuus vaikuttaa omaan työaikaan ei kuitenkaan johda työajan lyhenemiseen, päinvastoin. Suuri aika-autonomia, mahdollisuus tulla ja mennä liittyy nimenomaan pitkään työaikaan, työn ja oman ajan rajan haurastumiseen. Eri tekijät painottuvat työuran eri vaiheissa. Esim. pienten lasten vanhemmat ja erityisesti äidit pyrkivät muita tiukemmin rajoittamaan työaikojen venymistä. Tuki työajan rajoittamiselle tulee myös työyhteisöstä. Työyhteisö voi olla normaalityöaikaa suosiva työyhteisö.

Työ vaatii kaikilta nykyään yhä enemmän panostusta. Asiat muuttuvat ja kehittyvät nopeasti, ihmisiin kohdistuu monelta puolelta painetta. Pitää tehdä tehokkaammin ja oppia koko ajan uutta. Omien tietojen ja taitojen kartuttaminen tapahtuu nykyisin useimmilla henkilöillä työajan ulkopuolella.
Suunnittelu ja toteutus: www.oumo.com