
Etusivu › Ajankohtaista
03.11.2011
Kantahämäläisten nuorten elinoloja ja palveluja käsittelevä Nuorten puolella –julkaisu ilmestynyt
Nuorten puolella - Näkökulmia kantahämäläisten nuorten elinoloihin ja palveluihinNäkökulmia nuorten elinoloihin on paljon, tarinoita yhtä monta kuin nuoria. Valtaosalla Kanta-Hämeen nuorista menee hyvin, mutta osa on vaarassa ajautua yhteiskunnan ulkopuolelle, jopa syrjäytyä pysyvästi. Opiskelu ja siirtyminen työelämään eivät aina suju kitkattomasti ja yhteiskunnalliset valmiudet uhkaavat jäädä heikoiksi. Joidenkin nuorten tilannetta pahentavat päihteet ja rikosten teille ajautuminen. Muun muassa näitä teemoja tarkastellaan Kanta-Hämeen kolmen eri seutukunnan osalta.
Nuorten elinolojen lisäksi julkaisussa käsitellään nuorten palveluverkkoa ja sellaisia hyviä käytäntöjä, joiden avulla nuorten syrjäytymistä pyritään ehkäisemään sekä auttamaan nuoria opintoihin ja töihin. Ratkaisuja on löydetty nuoren kokonaisvaltaisen tuentarpeen arvioimisesta, moniammatillisesta yhteistyöstä sekä nuorille räätälöidystä joustavasta työotteesta. Kanta-Hämeessä nuorille suunnattuja palveluita on tarjolla runsaasti, mutta tilausta on myös uusille ratkaisuille.
Julkaisu on toteutettu osana Sosiaalikehitys Oy:n Nuorta ei jätetä - työllistämisen edistämishanketta (1.4.2010 - 30.11.2011).










