13.02.2009

Kehittämistyön performanssiutopia

- vaikuttavuuden harha?

Kehittäminen nähdään toimintana, joka avaa tien entistä toimivimpiin rakenteisiin, yhteistoiminnallisuutta hyödyntäviin toimintatapoihin ja menestyksekkääseen tulevaisuuteen. Kehittämisen nimeen on helppo vannoa vahvassa uskossa, että siihen osoitetut investoinnit tuotavat todellista tulosta. Kuitenkin mitattaessa tuloksellisuutta kehittämiseen käytettyjen investointien määrällä kausaalisuhdetta ei varmuudella ole Elinkeinoelämän Tutkimuslaitoksen mukaan osoitettavissa.

Kehittämistyötä rahoittamalla pyritään merkityksekkääseen vaikuttavuuteen. Onko kehittämistyö performanssiutopiaa vai todellista vaikuttavuutta aikaansaavaa pitkäjänteistä konsensukseen perustuvaa yhteistyötä? Vai pyritäänkö kehittämistyössä näyttävään suorituskykyyn ja näennäiseen vaikuttavuuteen?

Utopia edustaa saavuttamatonta olotilaa, jossa kaikki järjestyy mitä täydellisimmällä tavalla. Kehittämistyön utopiassa minimaaliset investoinnit vaikuttavat maksimaalisesti tuloksellisuuteen ja pitkän aikavälin vaikuttavuuteen. Tämän mahdollistavat ylitehokkaat suorittajat, jotka tuovat itseään esiin parhaimmassa valossa riippumatta ajasta, paikasta tai yleisöstä. Tämä toiminta vaatii uskomattomia kykyjä ja valmiuksia - parrasvalotaitoja.

Kuitenkin korkean suorituskyvyn jatkuva ylläpitäminen on mahdollista vain, jos toimija pystyy hallitusti ohjaamaan ja valvomaan omaa suoritustaan. Näin ollen suoritukset ovat täysin itse tuotettuja, kokonaisuudesta irrallisia ja muusta toiminnasta riippumattomia. Joko ei ole mitattavissa olevia seurauksia tai seurauksien suhdetta ei voida osoittaa suoritukseen. Suorituskyvyn arvio määrittyy tällöin subjektiivisuudesta käsin, ei todellisista tuloksista. Samoin todellista vaikuttavuutta ei voida mitenkään osoittaa. Esimerkiksi organisaatioissa tehtävän uudistustyön tulokset näyttäytyvät uudistajien raporteissa täysin toisenlaisena todellisuutena kuin organisaatioiden arjessa, jossa uudistukset realisoituvat lähinnä uutena asioiden esittämis- ja puhetapana. Tuloksien mittaus on helppoa, koska eri toimijat voivat itse määritellä onnistumisensa.

Jos toiminta perustuu subjektiiviseen tulosmittaukseen, niin mitä merkitystä organisaatioissa on suorituskyvyn aikaansaamisella ja ylläpitämisellä ellei vaikuttamista seurauksiin, tuloksiin, johtopäätöksiin tai niiden sisältöihin? Olemmeko antaneet myöten performanssiutopialle, joka hyväksyy utooppisen suorituskyvyn osoittamisen perusolotilana? Onko näennäisiä tuloksia tuottavasta suorituskyvystä tulossa kehittämistyön tärkein moraalinen arvo?

Kehittämistyön performanssiutopiaa on myytti suorituskyvystä, jolla ei ole vaikuttavuutta eikä todellisuuden pohjaa. Mahdolliset negatiiviset signaalit kielletään ja selitetään parhain päin. Tämä ei kuitenkaan välttämättä ole osoitus kehittämistyön lyhytnäköisyydestä, vaan siitä, että organisaatioissa on viimeiseen asti pitäydytty performanssiutopiassa. Tässä valheellisessa suorituskykyidentiteetissä organisaatioissa tuhlataan valtavasti energiaa ja resursseja epäonnistumisien ollessa jo analysoitavissa.

Määrittelemällä suorituskyky lähes taiteen lajiksi parrasvaloissa pidämme yllä performanssiutopiaa, jolla ei ole yhteyttä todelliseen vaikuttavuutta ja organisaatiokestävyyttä luovaan suorituskykyyn. Enneminkin varmistamme vain sen, että suorituskykyilluusion seuraukset tulevat julki eriasteisina ongelmina jollain aikavälillä. Onko todellisten tulosten mittaaminen liian vaikeaa kompleksisessa maailmassa? Vai eikö tahtotila tai pitkäjänteisyys riitä todellisten tulosten arviointiin? Organisaatioissa performanssiutopian murentaminen edellyttää rohkeutta ja vastuunottoa. Todellinen kehittämistyö edellyttää näkemyksellisyyttä, joka ei ohita jaettua johtajuutta ja toiminnallisen tason kokemusosaamisen hyödyntämistä. Kehittämistyöhön on pakko voida uskoa rakennettaessa menestyksekästä tulevaisuutta - muidenkin kuin kehittäjien.

Katariina Välikangas

› Arviointipalvelut

› Kehittämispalvelut

› Tutkimus- ja selvityspalvelut