Onnistuvat opit

EtusivuOnnistuvat opitHyviä käytäntöjä nuorten ohjaus- ja tukipalveluiden kehittämiseen

Hyviä käytäntöjä nuorten ohjaus- ja tukipalveluiden kehittämiseen

Tältä sivulta löytyy Etelä- ja Länsi-Suomessa vuosina 2005 - 2007 toteutetussa Onnistuvat opit -hankkeessa kehitettyjä hyviä käytäntöjä nuorten ohjaus- ja tukipalveluiden kehittämiseen. Hankkeen tavoitteena oli aiemmin kehitetyn Ota oppi -mallin mukaisen toiminnan levittäminen alueen maakuntiin. Malli on pelkistetty kuvaus prosessista, jonka kautta perusopetuksesta jatko-opintoihin siirtymässä olevien nuorten syrjäytymistä ehkäiseviä toimia ehdotetaan kehitettävän kunnissa ja kuinka niitä saadaan vietyä osaksi pysyviä rakenteita. Hankkeessa koottiin monialaiset yhteistyöverkostot ja käynnistettiin niiden pohjalta paikallistoimintaa alueen kuntiin sekä tuettiin paikallistoimijoita toimintojen pysyväksi saamisessa. Onnistuvat opit -hanke auttoi kuntia rakentamaan eri hallinnonalojen yhteistyöhön perustuvia toimintamalleja, joilla voitiin kohdentaa palveluita perusopetuksesta jatko-opintoihin siirtyville tukea tarvitseville nuorille. Alla olevat artikkelit ovat osa Onnistuvien oppien jälkiseurantaa ja sen johtopäätöksiä.


Antti Pelto-Huikko, Tom Tarvainen
Sosiaalikehitys Oy
ONNISTUVAT OPIT -JUURRUTTAMISHANKKEEN (2005-2007) HYVIÄ KÄYTÄNTÖJÄ NUORTEN OHJAUS- JA TUKIPALVELUIDEN KEHITTÄMISEEN Tässä artikkelissa esiteltävät hyvät käytännöt pohjautuvat sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalalla toteutettuun ja Sosiaalikehitys Oy:n hallinnoimaan, vuosina 2005 - 2007 toteutettuun 14 maakunnan Onnistuvat opit -juurruttamishankkeeseen. Lue lisää


Antti Pelto-Huikko, Tom Tarvainen
Sosiaalikehitys Oy
NUORTEN OHJAUS- JA NEUVONTAPALVELUJEN TEHOSTAMINEN / CASE ONNISTUVAT OPIT -JUURRUTTAMISHANKE

Tämän artikkelin tarkoituksena on tuottaa keskustelunavauksia ja näkökulmia kunnissa tapahtuvien nuorten ohjaus- ja neuvontapalveluiden kehittämiseen. Tarkastelun kohteena ovat hanketoiminnan ja kuntien perustyön rajapinnoilla kehitetyt palvelut sekä nuorten palveluiden parissa tehtävä monialainen yhteistyö. Kirjoituksessa arvioidaan monialaista yhteistyötä kiinnittämällä huomiota erääseen kriittiseen kohtaan: sen johtamiseen. Lue lisää


ONNISTUVAT OPIT -JUURRUTTAMISHANKKEEN (2005 - 2007) KESKEISET HAVAINNOT
Suunnittelu ja toteutus: www.oumo.com