Onnistuvat opit

EtusivuOnnistuvat opitTyöpajatoiminta

Työpajatoiminta

Valtakunnallinen työpajayhdistys ry:n tehtäväksi hankekonsortiossa on määritelty erityisesti

- työpajojen, kuntien ja oppilaitosten välisen yhteistyön käynnistäminen,
- joustavien opetusratkaisujen kehittäminen sekä
- työpajatoiminnan laajentaminen ja työpajaverkoston tiivistäminen.

Lisäksi TPY osallistuu nuorten ohjaus- ja tukipalveluita tehostavien alueellisten toimenpideohjelmien rakentamiseen, kokonaisuuden koordinointiin sekä kehittämistoiminnan raportointiin yhdessä Sosiaalikehitys Oy:n ja Educode Oy:n kanssa.

Lappi


Lapissa työpajakoordinaattorin työn painopisteenä ovat erityisesti työpaja-oppilaitos-yritysyhteistyön tukeminen ja seinätön paja -menetelmän ja valmennuksellisuuden kehittäminen paikallisesti. Kehittämisprosesseissa halutaan luoda uudenlaisia työelämälähtöisiä ja työvaltaisia oppimiskäytäntöjä, joita sovelletaan alueellisiin olosuhteisiin. Kehittämistyöllä halutaan nostaa esiin työvaltaisessa oppimisympäristössä tapahtuva osaamisen kasvu eli opitun tunnistaminen ja tunnustaminen. Tällä tarkoitetaan mm. työpajojen työvaltaisten oppimisympäristöjen vertauttamista olemassa oleviin ammattitutkintojen ja osa-tutkintojen opetussuunnitelmiin. 

Lapin sopimusalueilla huolehditaan työpajojen osallistumisesta monialaisiin verkostoihin sekä hankkeen tuottamiin koulutuksiin. Lisäksi paikallisia työpajatoimijoita tuetaan niiden omassa kehittämistyössä hankkeen toimintalinjojen mukaisesti.

Pohjois-Pohjanmaa


Pohjois-Pohjanmaalla sopimusalueilla hankkeen avulla tapahtuvan työpajatoiminnan kehittämisen painopisteenä ovat valmennusosaamisen lisääminen, matalan kynnyksen pajapalveluiden ja työpaja-oppilaitosyhteistyön kehittäminen sekä työpajaverkoston tiivistäminen.

Etelä-Suomi ja Länsi-Suomi


Etelä- ja Länsi-Suomen toiminta-alueella työpajakoordinaattorin tehtävänä ovat valtakunnalliset työpajatoiminnan kartoitukset.

Kartoituksilla on tarkoitus luoda kuvaa suomalaisen työpajatoiminnan nykytilanteesta, erityisesti nuorten palveluiden osalta. Ensimmäisen kartoituksen avulla luodaan työpajapalveluiden maisemakarttaa, selvitetään toiminnan maantieteellisiä katvealueita sekä millaisia sosiaalisen työllistämisen toimialan palveluita nuorilla on käytössään eri puolilla Suomea. Toisessa kartoituksessa paneudutaan EU:n Köyhyyden ja syrjäytymisen torjunnan teemavuoden aiheeseen selvittämällä valmentajien ja nuorten näkemyksiä ja kokemuksia nuorten osallisuudesta sekä sen toteutumisesta erityisesti työpajatoiminnassa.  

Lapin työpajatoiminnan tuesta vastaa Lapin työpajakoordinaattori Outi Hedemäki ja Pohjois-Pohjanmaan tuesta vs. järjestöpäällikkö Mari Ahonen-Walker sekä selvitystöistä valtakunnallinen työpajakoordinaattori Michael Perukangas.

Lisätietoa työpajatoiminnasta
www.tpy.fi
www.tyopajatieto.fi
Suunnittelu ja toteutus: www.oumo.com